×

Ostoskori

NÄIN FLOW SAI ALKUNSA

Tieteen edustajat, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä, ehdottivat meille, että kehittäisimme yhdessä nykymaailman tarpeisiin vastaavan uuden, mielenkiintoisen hyvinvointituotteen. Innostuimme tästä heti ja annoimme suunnittelun aloittamiselle viheää valoa.

JOTAIN UUTTA JA INNOSTAVAA

Emeritusprofessori, kirurgian tohtori Juhani Leppäluoto loi tuotteen kaavan, jonka pohjalta elintarvikkeiden kehittämiseen erikoistuneessa laboratoriossa alettiin toteuttaa ensimmäisiä testejä.

Kun kehitystyö oli viety riittävän pitkälle, aloitettiin tuotteen testaaminen.

111 % 123 %

Päätimme, että mikäli tuotteen testitulokset olisivat hyviä, voisimme hyväksyä sen Arctic Nutritionin tuoteperheeseen. Vakuutuimme tuloksista. Oli syntynyt jotain, joka kannatti tuoda markkinoille.

UUDEN TUOTTEEN KEHITYSTYÖ ALOITETAAN

Niinpä aloitimme suunnittelutyön lopullisen tuotteen kehittämiseksi. Matka ideasta tuotteeksi osoittautui odotettua haastavammaksi.

Juhani Leppäluoto

Onnistuimme lääketieteen ja kirurgian tohtorin, emeritusprofessori Juhani Leppäluodon ammattitaidon sekä mahtavan tiimityön avulla.

FLOW ON ENEMMÄN KUIN ENERGIAJUOMA

NAUTI INSTANT- JA LONG -VAIKUTUKSESTA

ENERGIAA

RASVANPOLTTOA

SUOJAA

Pidä vireystilasi huipussa koko päivän - ja etenkin tärkeinä hetkinä.

Nauti harjoittelustasi ja saa siitä irti enemmän.

Iloitse pitkäaikaisesta vaikutuksesta ja nauti nuorekkuuden tunteesta.

TILAA OMA FLOW
Arctic Nutrition Finland Kauppalehti Menestyjät Susijengi Premium Quality Made in Finland